sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivänä!

Arvoisat lukijani!
Tänään sain juhlia yhdessä oman arvostetun isäni kanssa! Minusta on edelleenkin hyvä ja mukava vierailla vanhempieni kotona, sillä arvostan ja rakastan vanhempiani hyvin paljon! Isäni, Sauli, on koko ikäni ollut minulle miehen malli ja esikuva, sillä hän on rehellinen ja suoraselkäinen suomalainen mies ja hänet on siunattu lukuisilla hyvillä piirteillä ja luonteen ominaisuuksilla! Hän on armahtava ja jalo mm. nämä piirteet voin häneen saumattomasti liittää! Toivon myös ,että sinä lukijani voisit arvostaa omaa isääsi!
Tänään aloitin päivän viemällä kahvit isälle sänkyyn ja antamalla lahjat, jotka yhdessä puolisoni kanssa olimme valinneet! Tällaiset hetket ovat kullanarvoisia ja mukavaa oli myös hiljentyä  aamupäivällä Jumalanpalvelukseen Vantaan vapaaseurakunnan kirkossa. Näistä hetkistä ammennan voimaa tuleviin arkipäiviin ja elämään jatkossa. Hyvää isänpäivää ja rakkauden, sekä tunnustusten hetkiä toivotan sinullekin blogini lukija!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Liikunnan riemua!

Arvoisat lukijat!
Olen pienestä pitäen tottunut liikkumaan päivittäin. Liikunnalla ,jota minulle nykyisin edustavat kävelylenkit, on monia myönteisiä vaikutuksia! Hyvän ystävän kanssa kävely suo myös mahdollisuuden virkistävään keskusteluun! On minullekin syntynyt monia kehittämiskelpoisia ideoita lenkkipoluilla, ajatukset kulkevat ja vaihtuvat vilkkaasti raittiissa ulkoilmassa!Olen myös aikanani ,hamassa nuoruudessa, toteuttanut kilpailemisen viettiä urheilukentillä. Vieläkin haluaisin olla yhtä hyvässä kunnossa kuin silloin kilpaurheilijana. Voittamiani mestaruuksia on kuitenkin mukava muistella! Kuntoni nykyisin on keskinkertainen ja jaksan hyvin päivien askareet! Kehoitan sinuakin lukijani harrastamaan liikunnan iloja! Toivottavasti tämä kertomukseni ei tunnu teistä liian "pappamaiselta"! Hyvää viikonvaihdetta itse kullekin!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hyvinvointi koko maailmalle!

Olen tänään hyvän ystävän kanssa käynyt keskustelua maailman talousongelmista. Ilmeisesti ainoa keino tasata hyvinvointia koko maapallolle on yhden yhtenäisen globaalin valuuttajärjestelmän luominen. Muuten mm. Suomelle on seurauksena perusteollisuuden valuminen esimerkiksi Kiinaan ja Aasiaan yleensä,jossa palkkataso on erittäin alhainen. Esimerkiksi yhden suomalaisen teollisuustyöntekijän palkalla kuukaudessa voidaan palkata 30-40 kiinalaista työntekijää kuukaudeksi! Epäsuhta on niin valtava,ettei suomalaista perusteollisuutta kannata enää pitää Suomessa. Palkkojen osalta tuotantokustannukset ovat niin paljon alhaisemmat Kiinassa. Maahamme jää korkean tason suunninittelutoiminnot, jotka työllistävät murto-osan korkeasti koulutettuja ja palkattuja huippuosaajia. Suuren osan väestöstä tehdessä vain perustoimintoihin tarkoitettuja töitä ja erittäin suuren osan ollessa työttömänä. Yhtälö on kestämätön ajan oloon. Kehitykseen pitäisi puuttua globaalisti sopimalla ja luomalla yhtenäisvaluutta ja ottaa se maailmanlaajuisesti käyttöön. Tässä tilanteessa on koko Euroopan edusta kysymys. Pitkän päälle yhtenäinen  ja globaali talousjärjestelmä hyödyntäisi kaikkia. Se nostaisi myös kiinalaisen työläisen ahdingosta ja estäisi työn polkumyynnin. Ideassa on kuitenkin paljon kehiteltävää ja olisi löydettävä riittävän arvovaltainen taho lanseeraamaan ideaa, jonka täytyisi nauttia kaikkien suurvaltojen kunnioitusta!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Hyvää sunnuntaita!

Hei ystävät!
Tänään meillä on Vantaan vapaaseurakunnassa maahanmuuttajailta klo:18.00 osoitteessa Talkootie 21 Vantaan Hiekkaharjussa! Etnistä ruokaa ja yhdessäoloa! Kyseinen seurakunta on kotiseurakuntani, jossa usein palvelen vahtimestarina kuten tänään kyseisessä tilaisuudessa.Toivon todella,että lukijani tänään voisivat herätä auronkoiseen aamupäivään kuten minä ja nauttia Luojan ihmeellisestä Luomakunnasta. Kuinka monesti olet ajatellut ,että Luonnossa näemme myös Luojamme monimuotoisuuden ja ihmeellisyyden?Saatan joskus Suomea kierrellessäni aurinkoisena päivänä ,jos aika sen sallii, pysähtyä  jonkun järven rannalle ja vain nauttia näkymistä, sekä laineiden liplatuksesta!
Nautintohetkiä luonnon parissa toivon sinullekin lukijani! Jatketaan yhdessä lippu korkealla elämässä toinen toistamme tukien eteenpäin

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Missio Helsinki 2011

Hei hyvät ystävät ja Jeesuksen rakkauden kohteet!
Jeesus rakastaa jokaista ihmistä, jopa rikollisia! Rikollisten on kuitenkin sovitettava rikoksensa maallisen tuomioistuimen edessä ja sitten turvauduttava Jeesuksessa meille tarjottuun armoon! Olette varmaan huomanneet Helsingissä käytävästä suuresta sielujen voittamiskampanjasta Jeesukselle! Kehoitan jokaista tutkimaan asiaa, sillä tässä on muutos parempaan koko pääkaupunkiseudulle, totisesti. Tiedän mitä ihmiset puhuvat minusta , eihän tuo syntisäkki eli minä voi suositella Jeesusta. Kyllä voi ja olen itse vastaanottanut Jeesuksen sydämeeni ja tunnustaudun uskovaksi kristityksi, sillä niin suuri on Jumala armossaan,että armahtaa minuakin! Ylistetty on Jeesus Kristus!
Tässä teille on hyvä sanoma ja todella ajankohtainen. Käykää Missio Helsingin tilaisuuksissa kristillisissä seurakunnissa ja ottakaa vastaan sanoma! Tämä asia on nyt kaiken yläpuolella ja prioriteetissa minullakin ensimmäisenä. Hyvää sunnuntai-iltaa ja Siunattua ensi viikkoa jokaiselle! Terveisin Jyrki Paalijärvi

perjantai 2. syyskuuta 2011

Rakkaudesta ja arkipäivästä

Tiedän etukäteen ,että tähän aihepiiriin liittyy monta kliseetä ja toisarvoistakin kommenttia! En kuitenkaan malta olla sanomatta jotakin rakkaudesta, joka on maailmoja pyörittävä aihe.
Tällä hetkellä omassa elämässäni tämä on hyvin ajankohtaista, sillä solmin avioliiton viime helmikuussa. Olen kohta ollut naimisissa 7 kuukautta, eli rakkaussuhteeni on aivan tuore. Arkipäivän rutiinit ovat kuitenkin jo ilmenneet suhteessamme. Pientä riitaakin on välillä ollut, mutta kuitenkin olen aika onnellinen. Avioliittomme on kansainvälinen, sillä vaimoni on kotoisin Ukrainasta. Olen jo jonkin verran yrittänyt opetella ukrainan kieltäkin, mutta onneksi vaimoni puhuu sujuvasti suomea. Joskus kuitenkin ilmenee kielivaikeuksia, silloin otamme avuksi kolmannen kielen saksan, jota vaimoni osaa sujuvasti ja minä välttävästi ylioppilaskirjoitusten pohjalta. Vaimoni on opetusalalla töissä ja itse etsin parasta aikaa uutta työtä. Voitte vapaasti ehdotella kommenteissanne, mistä seuraava työpaikka aukeaisi minulle. Toivottovasti itse kukin teistä on tyydyttävässä työsuhteessa. Humanistina minulle on valmistumisen jälkeen tulleet tutuiksi pätkätyösuhteet. Kuten huomasitte raotin Pandoran lipasta ja kerroin tällä kertaa jotakin itsestäni ja perheestäni. Hyvää syksyä kaikille

maanantai 22. elokuuta 2011

Tieteiden rajoitukset

Hyvä lukijani!

Eri tieteitä koskevat monet rajoitukset! Kaikki tieteelliset teoriat ovat pelkistettyjä malleja, koska todellisuuden ja ympäristön monimuotoisuus on niin valtava, että voimme malleissamme tarkastella vain pieniä detaljeja universumista. Tämä pätee myös kansantaloustieteessä käytetyistä malleista, ns. c. paribus-malleissa taloustieteissä tarkastellaan rajoitettua määrää muuttujia mallissa ja seurataan tätä yksityiskohtaisesti.

Todellisuus on liian monimutkainen kuvattavaksi kokonaan ja lisäksi jatkuvassa liikkeessä eteenpäin, aika kuluu. Näistä edellä mainituista seikoista johtuu ,että tieteet ovat epätäydellisiä ja lisäksi jatkuvassa liikkeessä tulevaisuutta kohden. Miten ihmiskunnan käy ? Näihin kysymyksiin antaa kristinusko vastauksen! Uskovalla on loistava tulevaisuus, jonka armossa voimme omistaa kaikki, koko ihmiskunta! Tällä kirjoituksella haluan ravistella sinua, joka olet ihmistieteiden läpitunkema ja uskot niiden loputtomiin mahdollisuuksiin. Itse uskon kaiken yläpuolella olevan rakastavan Jumalan hyvä suunnitelma koko ihmiskunnalle, ikuinen todellisuus, jonka kohtaamme joskus!Hyvää loppukesää itsekullekin!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Aloitan blogin pidon

Terve kaikille!

Tarkoituksenani on viestittää maailmankuvani mukaisia kertomuksia elämästäni ja havainnoistani ympäröivästä maailmasta. Kuten tulette huomaamaan, olen varsin liberaali persoona, joka haluaa levittää lähimmäisenrakkautta kaikkeen maailmaan! Rakkaus on numero yksi, sillä se ei koskaan häviä. Unelmat vaihtuvat tietämiseen ja aikanaan epäilykset katoavat ja totuus paljastuu koko luomakunnalle.

En väitä yksinäni tietäväni kaikkea, tiedän totuudesta vain vähäsen ja olen vain yksilö kuudesta miljardista. Uskon kuitenkin ajatuksieni kiinnostavan monia.