keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Hyvinvointi koko maailmalle!
Olen tänään hyvän ystävän kanssa käynyt keskustelua maailman talousongelmista. Ilmeisesti ainoa keino tasata hyvinvointia koko maapallolle on yhden yhtenäisen globaalin valuuttajärjestelmän luominen. Muuten mm. Suomelle on seurauksena perusteollisuuden valuminen esimerkiksi Kiinaan ja Aasiaan yleensä,jossa palkkataso on erittäin alhainen. Esimerkiksi yhden suomalaisen teollisuustyöntekijän palkalla kuukaudessa voidaan palkata 30-40 kiinalaista työntekijää kuukaudeksi! Epäsuhta on niin valtava,ettei suomalaista perusteollisuutta kannata enää pitää Suomessa. Palkkojen osalta tuotantokustannukset ovat niin paljon alhaisemmat Kiinassa. Maahamme jää korkean tason suunninittelutoiminnot, jotka työllistävät murto-osan korkeasti koulutettuja ja palkattuja huippuosaajia. Suuren osan väestöstä tehdessä vain perustoimintoihin tarkoitettuja töitä ja erittäin suuren osan ollessa työttömänä. Yhtälö on kestämätön ajan oloon. Kehitykseen pitäisi puuttua globaalisti sopimalla ja luomalla yhtenäisvaluutta ja ottaa se maailmanlaajuisesti käyttöön. Tässä tilanteessa on koko Euroopan edusta kysymys. Pitkän päälle yhtenäinen ja globaali talousjärjestelmä hyödyntäisi kaikkia. Se nostaisi myös kiinalaisen työläisen ahdingosta ja estäisi työn polkumyynnin. Ideassa on kuitenkin paljon kehiteltävää ja olisi löydettävä riittävän arvovaltainen taho lanseeraamaan ideaa, jonka täytyisi nauttia kaikkien suurvaltojen kunnioitusta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti